Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: velvollisuus

Pitäisikö?

Mieli laulaa, että pitäisi niin montaa yhden päivän ja viikon aikana. Mikä sen lauluista on totta?

Kun hetkeksi nostaa sormet näppäimistöltä ja pysähtyy kuuntelemaan mielessä tapahtuvaa draamaa, huomaa melko pian mielen illusorisen luonteen. Äänet kyllä vievät, jos suostuu niiden vietäväksi, mutta näin ei tarvitse käydä.

Äänten alkuperä jää toisinaan tuntemattomaksi, mutta ei se välttämättä ole tärkeää. Tärkeintä on voida sanoa seis! ja sitten katsoa, millä oikeasti on merkitystä ja mitä oikeasti on aika tehdä.

Näyttökuva 2015-02-01 kohteessa 8.47.35

Meillä on ihmisinä velvollisuutemme toisia ihmisiä ja itseämme kohtaan. Molemmat tarvitsevat meitä. Mitä ja miten tekemällä täytän tuon velvollisuuteni ja vielä ilolla noita kumpaakin kohtaan? Kun vain tekojen seurauksilla eli lopputuloksella on väliä.

Tämä on sama kuin siirryttäisiin siihen, että palkkaa maksetaan työstä eikä työajasta. Elämä maksaa siitä, millaisia vaikutuksia sain aikaiseksi, ei siitä mihin kaikkeen ehdin ja mitä kaikkea tein.

Tämä on herääminen. Elämä jäsentyy tästä yksinkertaisesta katsauksesta toisin:

Juoksemisen sijasta kävele – useimpiin asioihin ehtii paremmin rauhassa

Piiskaamisen sijasta kiinnostu – asenne avaa asioita uudesta näkökulmasta

Sättimisen sijasta kannusta – olet oikeasti enemmän, kun annat itsellesi tilaisuuden

Stressaantuneena ja väsyneenä olen vain puolet siitä mitä voisin olla. Turhasta taakasta irtipäästäminen ja ”pitäisin” korvaaminen sanoilla voisin ja haluaisin – saan jostain syystä paljon enemmän aikaiseksi. Saman tien olen pelkästään energiani puolesta enemmän myös muille. Tämäkin on hieno päivä.

Suorittamaan

Ihminen ei synny suorittamaan. Se on opittu taito.

Toisaalta ihmiset voi jakaa taipumuksensa mukaisesti kahteen: suorituskeskeiset ja elämyskeskeiset. Näiden kahden välisestä tasapainottelusta syntyy usein… tasapainoisempaa elämää.

Suorittaminen on sitä, että tehdään vain koska niin sanotaan vaikkei huvittaisi. Sellainen on ihan välttämätöntä. Hetkellisen fiiliksen mukaan eläjät kuolivat ennen nälkään tai joutuivat petojen syömiksi. Nykyisin he asuvat synnyinkodissaan aikuisenakin tai elävät muuten vaan toisten kustannuksella.

Hyvää suorittaminen on kun siivoaa omat sotkunsa, hoitaa sovitun ajallaan, tekee velvollisuutensa/osuutensa ja saa hommat tehtyä.

Näyttökuva 2014-04-03 kohteessa 21.55.39

Huonoa se on silloin, kun ei osaa pysähtyä eikä koskaan kysy sen perään, mitä oikeastaan itse haluaisi. Eli yhteys itsen ja tekemisen välillä puuttuu.

Toimiminen ja kysyminen ovat kummatkin inhimillisiä ja kummallakin on aikansa.

Suorittaminen ja kuvitelmat

Jossain on tasapaino oman toteutumisen haluamisen ja maailman tarpeiden tyydyttämisen välillä.

”Jos kerran lähdet juoksemaan, saatat juosta lopun elämääsi, joka saattaa loppua lyhyeen.”

Sukupolvet ennen meitä osasivat suorittaa. Tänne nyt syntyvien sukupolvien kiinnostus suorittamiseen näyttää vähenevän. Koska se voi vähetä.

Näiden sukupolvien välitilassa unelmilla ja kuvittelulla on sijansa. Mielikuvitus on yhteyttä itseen, usein seuraavaan askeleeseen. Mitä tehdä, jos aika ei menisikään velvollisuuksien täyttämiseen ja ulkoiseen puuhasteluun? Tuleeko tilalle vain sitä, mitä ympäristöllä on tarjolla?

Suorittamisen perintö

Pahinta suorittamisessa ei välttämättä ole itsensä kadottaminen vaan vähintään yhtä ikävää on se, että suorittamisen takia tekemiseen kasvaa tahdon kynnys. Eli rutiinien ulkopuolella olevia asioita ei saa tehtyä.

Miksi? Koska kaikki mikä on rutiinien automatiikan ulkopuolella, kysyy itsenäistä tahtoa. Sen suorittamisen kulttuuri on tehokkaasti syönyt, viimeistään koulusta lähtien.

Ihminen jää helposti lamaannuksensa taakse. Ja syvällä ja vahvasti hyvinvoiva mukavuudenhalu on tässä kohtaa mukavaa seuraa. Lopputulos: suurin osa asioista, todellisista asioista, uusista asioista, tärkeistä ja olennaisista asioista, uutta luovista asioista, jää tekemättä.

Mahdollisuudessa

Valoisamman tulevaisuuden voi luoda jokainen oman elämänsä agility-koulutuksen käynytkin:

  • Luon mieleni hiljaisina hetkinä takaisin yhteyden itseeni ja pidän sitä yllä eli palaan yhteyteen aina uudestaan. Yhteyden luomisen ydin on rytmissä ja erityisesti tauoissa, joissa etsin mielen hiljaisuutta, rauhoittumista ja jäsentymistä. Itsensä tunteminen itsessään: Onko oloni kokonainen? Hengittääkö elämäni rauhassa, omassa rytmissään sisään ja ulos?

Näyttökuva 2014-03-27 kohteessa 21.56.21

  • Harjoittelen tuon tahdon kynnyksen madaltamista itse tietoisesti päättämälläni, säännöllisellä tekemisellä. Kaikki tietoinen toistaminen ja rytmisyys eli harjoittelu alentavat tahdon kynnystä. Tekeminen ei ennen pitkää vaadi enää kognitiivista ponnistelua vaan se vain tehdään kun hetki koittaa: on aika, just do it.

Kun tarkemmin ajattelee, nämä kaksi johtavat samaan asiaan.