Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: vieraantuminen

Vieraantunut olo

Kohtasin edellisessä elämässäni opettajana nuoria, jotka monista syistä kokivat syvää vieraantumista ja ulkopuolisuutta suhteessaan maailmaan. Vaikka apua tarjottiin, oli niitä, jotka eivät kaikesta huolimatta saaneet sillä hetkellä ”elämänsyrjästä kiinni”.

Valmentajana olen kohdannut koko joukon aikuisia, jotka käyvät töissä ja elävät systeemin sisällä. He ovat joskus jopa todella menestyneitä urallaan ja kokevat silti syvää vieraantuneisuutta, joskus juuri siksi.

Mikä näitä kahta sydäntä särkevää tapausta yhdistää?

Se, mitä olen enkä voi muuksi muuttaa, ei löydä tietään maailmaan.

Ehkä tarvittavat keinot puuttuvat tai se, mikä on aidosti minua itseä, jää arvoitukseksi itsellenikin.

Kysymyksiä herää kuin itsestään: Kenen elämää elän? Kuka oikeastaan olen? Minne olen menossa ja olenko menossa minnekään?

Tällaisesta epämääräisestä olosuhteesta kumpuaa paljon sellaista huonoa, jota kukaan ei toivo kenenkään elämään. Erilaisia epätoivoisia yrityksiä löytää jotakin, edes korviketta, joka todella tuntuisi jossakin.

Yhteyttä todellisiin, merkityksellisiin asioihin meistä jokainen etsii omalla tavallaan.

Työllä, muodossa tai toisessa, on tässä etsinnässä suuri merkitys, sillä työ on yhteyttä toisiin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Se on yhteyttä maailmaan ja laajassa mielessä yhteyttä ihmiskuntaan. Silloin kun työ ymmärretään sellaiseksi ja annetaan sille sen oikea merkitys.

Miksei yhteys sitten löydy työstä luonnostaan?

Työn olosuhteet ja niitä ohjaavat rakenteet eivät useinkaan ole ihmisen mukaisia. Ne ovat tavallisesti kaikille samat eikä ihminen ja yksilö ole niissä tärkeä. Lisäksi inhimillisyyttä on liian vähän työelämän sosiaalisissa suhteissa. Nämä ovat asioita, jotka ovat uuden työn myötä muuttumassa parempaan, ihmismäisempään suuntaan.

Millaisia keinoja on vierauden voittamiseksi?

·     Oman työn ja itsen säännöllinen reflektoiminen. Miten nämä kaksi voisivat olla enemmän yhtä? Mitä työni voi, joskus vuosien jälkeenkin, opettaa minulle?

·     Kohtaamisten ja rakenteiden muuttamista yhdessä järkevämmiksi, jotta ihminen voi antaa enemmän itsestään ja sen kautta voida paremmin. Tämä muutos on työhyvintoiminnan ytimessä.

Kun on osa jotakin itseä suurempaa ja tuntee sen voiman, elämisentunne vahvistuu. Kun elämällä on tarkoitus, se toimii ohjaavana voimana samalla kun se antaa suuntaa.

Yhä useammalla ihmisellä on nykyisin tähän mahdollisuus. Ja oikeus siihen on kaikilla.

Mitkä rakenteet teillä loisivat yhteyttä vierauden sijasta? Keskustellaan lisää, Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Sen itsensä takia

Kärsimyksen vähentäminen maailmassa – taipuisiko se yhteiseksi tavoitteeksi? Tähän minulla liittyy henkilökohtainen unelma: että kaikki ihmiset saisivat tai antaisivat itselleen mahdollisuuden tehdä asioita niiden itsensä takia.

·     Työ itsessään olisi palkitsevaa ja rikastuttavaa. Ei palkan, ei ulkoisen statuksen, ei edes sosiaalisen yhteyden takia.

·     Liikkumisen kokemus olisi keho-mielen juhlaa. Ei siitä saatavien hyötyjen takia.

·     Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen olisi yhteyttä ja yhteyden luomista, rakastamistakin sanan kaikissa ulottuvuuksissa. Ei taistelua vallasta.

Ei enää ulkoisia perusteluja ja syitä tekemiselle, ei irtautumista itse asiasta ja yhteydestä siihen. Sen sijaan itsensä liittäminen tekemiseen ja olemiseen, koska se on syvimmän ilon ja elämisen lähde.

Moni asia muuttuisi tämän myötä – mutta onko meistä sivistymään?

Miten tähän päästään? Kehityksen kulkua voi tarkastella esimerkiksi itsen ulkopuolelle joutumisen ja asettumisen avulla.

Joutuminen tapahtuu, kun ympäristön voimasta usein jo lapsena vieraannumme itsestämme ja yhteydestämme ja alamme suorittaa elämää, koulua, työtä ja muuta tekemistä. Kun alkuperäinen yhteys rikkoutuu, eksymme ja alamme uskoa muiden tarinoita, syitä ja perusteluja. Ne eivät aina ole oikeita eivätkä tue syvimpiä arvojamme eivätkä saa meitä loistamaan, koska ne eivät ole meidän oma tarinamme.

Asettuminen on askel tilanteen korjaamiseksi, yksi tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimmistä metataidoista. Kun asetun tietoisesti itseni ulkopuolelle tai kun katson itseäni ja elämääni kuin ulkopuolisin silmin, näen kokonaiskuvan ja erotan helpommin olennaisen epäolennaisesta. Erotan myös sen, mikä on aidointa minua ja mikä ei. Tämän reflektoimisen ja kokeilemisen kautta olen valmiimpi liittymään maailmaan sellaisena kuin oikeammin olen. Ja kas: maailma on valmiimpi liittymään minuun.

Näiden kahden välinen ero on siinä, annammeko huonojenkin vaikutusten vain viedä meitä vai luommeko tietoisesti elämäämme paremmaksi. Uskommeko sittenkin, että jotakin parempaa kuin tämä nykyinen on tarjolla.

Kärsimyksen vähentäminen eli toisten auttaminen on suora tie parempaan maailmaan.

Vieraantuminen, väärät uskomukset ja niistä syntyvät lukemattomat lieveilmiöt ovat suuri kärsimystä päivittäin synnyttävä voima.

Syvenevästä myötätunnosta toisten ääneen sanomatontakin kärsimystä kohtaan voi tehdä itselleen tavan kulkea maailmassa. Se ei ole tärkeää vain meille itsellemme vaan siinä on jotakin, joka syvimmältään yhdistää meitä ihmisiä.

Voimme olla toisillemme avuksi päivittäin, erilaisissa yhteyksissä. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsemme ärsytyksestämme sitä palaverissa ylimielisellä yksinpuhelullaan yhteyttä luovaa ihmisparkaa kohtaan.