Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: yhteys

27.6.2017

Vieraantunut olo

Kohtasin edellisessä elämässäni opettajana nuoria, jotka monista syistä kokivat syvää vieraantumista ja ulkopuolisuutta suhteessaan maailmaan. Vaikka apua tarjottiin, oli niitä, jotka eivät kaikesta huolimatta saaneet sillä hetkellä ”elämänsyrjästä kiinni”.

Valmentajana olen kohdannut koko joukon aikuisia, jotka käyvät töissä ja elävät systeemin sisällä. He ovat joskus jopa todella menestyneitä urallaan ja kokevat silti syvää vieraantuneisuutta, joskus juuri siksi.

Mikä näitä kahta sydäntä särkevää tapausta yhdistää?

Se, mitä olen enkä voi muuksi muuttaa, ei löydä tietään maailmaan.

Ehkä tarvittavat keinot puuttuvat tai se, mikä on aidosti minua itseä, jää arvoitukseksi itsellenikin.

Kysymyksiä herää kuin itsestään: Kenen elämää elän? Kuka oikeastaan olen? Minne olen menossa ja olenko menossa minnekään?

Tällaisesta epämääräisestä olosuhteesta kumpuaa paljon sellaista huonoa, jota kukaan ei toivo kenenkään elämään. Erilaisia epätoivoisia yrityksiä löytää jotakin, edes korviketta, joka todella tuntuisi jossakin.

Yhteyttä todellisiin, merkityksellisiin asioihin meistä jokainen etsii omalla tavallaan.

Työllä, muodossa tai toisessa, on tässä etsinnässä suuri merkitys, sillä työ on yhteyttä toisiin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Se on yhteyttä maailmaan ja laajassa mielessä yhteyttä ihmiskuntaan. Silloin kun työ ymmärretään sellaiseksi ja annetaan sille sen oikea merkitys.

Miksei yhteys sitten löydy työstä luonnostaan?

Työn olosuhteet ja niitä ohjaavat rakenteet eivät useinkaan ole ihmisen mukaisia. Ne ovat tavallisesti kaikille samat eikä ihminen ja yksilö ole niissä tärkeä. Lisäksi inhimillisyyttä on liian vähän työelämän sosiaalisissa suhteissa. Nämä ovat asioita, jotka ovat uuden työn myötä muuttumassa parempaan, ihmismäisempään suuntaan.

Millaisia keinoja on vierauden voittamiseksi?

·     Oman työn ja itsen säännöllinen reflektoiminen. Miten nämä kaksi voisivat olla enemmän yhtä? Mitä työni voi, joskus vuosien jälkeenkin, opettaa minulle?

·     Kohtaamisten ja rakenteiden muuttamista yhdessä järkevämmiksi, jotta ihminen voi antaa enemmän itsestään ja sen kautta voida paremmin. Tämä muutos on työhyvintoiminnan ytimessä.

Kun on osa jotakin itseä suurempaa ja tuntee sen voiman, elämisentunne vahvistuu. Kun elämällä on tarkoitus, se toimii ohjaavana voimana samalla kun se antaa suuntaa.

Yhä useammalla ihmisellä on nykyisin tähän mahdollisuus. Ja oikeus siihen on kaikilla.

Mitkä rakenteet teillä loisivat yhteyttä vierauden sijasta? Keskustellaan lisää, Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Jätä kommentti
26.6.2017

Valkku

Aivan valmentajan urani ensi metreillä olin myymässä itseäni erääseen menestyksekkääseen yritykseen. Puhuin kokeneelle HR-johtajalle isolla tunteella siitä, miten he hyötyisivät in-house-coachista (jota vielä silloin kutsuin toimistomentoriksi) energiatason ja mielen jäsentämisen sparraajana. Hän katseli minua hymyillen ja kertoi lyhyen tarinan kohtaamisestaan edelliseltä päivältä.

Hänen luokseen oli tullut stressaantunut ja ahdistunutkin nuorehko työntekijä ja aikansa kuunneltuaan hrd oli ehdottanut, että tämä voisi käydä puhumassa jonkun kanssa asiasta. Reaktio oli ollut välitön: ”En mä mikään hullu ole!” Keskustelumme päätteeksi hrd totesi, että on tässä aika paljon vielä matkaa siihen, ennen kuin jengi on valmis avautumaan ulkopuoliselle.

Tuon jälkeen on vettä virrannut Vantaan joessakin ja asenteet ovat muuttumassa.

Minulla on ollut hyviä kokemuksia eri yritysten kanssa ja muun muassa Symbio on palkannut pysyvän in-house-coachin ja Vincitillä jokainen työntekijä saa valita itselleen sopivan valmentajan.

Kun olen nyt vuosia tehnyt yksilövalmennusta eri setupeissa, minulta on kysytty, mitä sinä sitten valkkuna teet? Olen jäsentänyt vastaukseni kolmeen.

Yhteyden luominen. Useimmalta puuttuu tottumus puhua ulkopuoliselle asioistaan ja ajatuksistaan. Kun antaa maksimaalisesti ihmiselle tilaa, yhteyden luomisessa syntyvän luottamuksen kautta peilautuu kaikki olennainen.

Tietoisuuden herättäminen. Jos ihminen on käynyt pääasiassa vain sisäisiä dialogeja, ajatusten peilaaminen ja aika usein myös toisten näkökulmien esittäminen on melkein terapeuttista. Varsinkin ihmisen ajatukset hänestä itsestään alkavat vähitellen ”valaistua”.

Tuki ja apu. Puhutaan paljon potentiaaliin kasvamisesta tai täyden potentiaalin käyttöönottamisesta. Arkisesti tämä on valmennuksessa usein rohkaisemista seurata omia ajatuksia, omaa tietä ja visiota. Tukea epäilyksessä, apua päästä lähemmäs omaa parempaa tarinaansa – auttamista näkemään paremmin itsensä ja tahtonsa.

Nykyisin tiedän, että jotkut ovat paljon minua selkeämpirajaisia toiminnassaan. He valitsevat esimerkiksi ovatko he coacheja, mentorerita vai sparraajia. Itse olen ottanut linjakseni toimia tilanteessa ja olosuhteessa, joskus pelkästään kuunnellen ja toisinaan puuttuen ihan suoraan kestämättömiin ajatuskulkuihin. Kuten Futuricen Hanno Nevanlinna kirjoitti LinkenIn-suositukseensa: ”… mutta jos haluat haastaa itsesi ja näkemyksesi, suosittelen.”

Ihminen tarvitsee toista nostaakseen tasoaan. Ulkopuolinen ja mistään muusta elämänalueesta riippumaton ihminen osoittautuu tässä useimmiten hyväksi seuraksi.

Missä sinun parempi kohtasi on? kysyy Mikko, p. 050 3840727.

Jätä kommentti
22.5.2017

Mitä tekee mieli?

Erään keskustelun yhteydessä muistelin kaikkien aikojen ensimmäistä valmennettavaani. Hän oli menestyksekkäästi tiimiään vetävä asiantuntija. Sitten kaikki alkoi murentua hänen ympäriltään: ensin tiimin sisältä hyökkäykset hänen esimiestaitojaan kohtaan, sitten yt-neuvottelut, avioliiton hajoaminen,… Aloimme rakentaa hänen identiteettiään melko alusta. Ja kun olen seurannut hänen elämäänsä, onneksi aloimme. Sanat usein toimivat hyvin sydämen jatkeena.

Mietin tätä tapausta, koska ytimeltään vastaavanlaisia on tullut vastaan kymmeniä. Ydin on siinä, että oma mieli on jätetty niin sanotusti oman onnensa nojaan, luonnontilaan. Tai ehkä tarkemmin: ulkoisten tukien nojaan. Ja kun nämä pettävät, mieli jää tyhjän päälle ja paljastaa itsensä, salatun elämänsä.

Mitä silloin tekee mieli?

Tämä hädissään oleva ja huomiota vaativa, ei-aikuisen tasolle kehittynyt mieli voi heittäytyä todella hankalaksi. Parempien tarinoiden puuttuessa se alkaa uskoa todella huonoja tarinoita, ennen kaikkea itsestä mutta myös ympäristöstä. Syntyy paljon pakkoa, mielen mustuutta ja harhojakin.

Vaikka useat ovat valinneet suhteeksi mieleensä ”näillä mennään”, voi aina valita toisin.

Parasta on luoda ja vahvistaa sisälleen omaa tukipilaria.

Se ei tarkoita, etteikö edelleen tarvitsisi työtä ja ihmissuhteita ja toisten apua, mutta oma tasapaino ei ole yksin niistä riippuvainen. Koska sinä olet sinä, paras ystäväsi.

·     Omaan mieleen voi luoda vähitellen suhdetta eikä se ole edes vaikeaa. Suuri osa mielestä heijastuu näkyvään eli ulkoiseen toimintaan, sanoihin ja ajatuksiin. Tätä näkyvää reflektoimalla oppii hyvinkin tuntemaan itseään.

·     Itsetuntemuksen vahvistuessa oman mielen toimintaa voi alkaa muuntaa toivomaansa, omien arvojensa ja todellisen minänsä suuntaan. Tämä on usein hidasta työtä, sillä se on samalla sisäisten työkalujen kehittämistä.

·     Mielen vajaatilat vaihtuvat vähitellen täysitiloiksi: mielen rajoitusten purkaminen ja kaikesta ankeuttavasta irtipäästäminen merkitsee elämän laajentumista. Vähitellen havahtuu huomaamaan, että minusta on paljon enempään ja olen ihanampi kuin kuvittelin.

Tämä prosessi on tie tarvittavan etäisyyden ottamiseen omaan mieleen,

joka ei kaikesta samastumisesta huolimatta ole sama kuin minä. Mieli on joukko toimintoja, joita minän tehtävä on johtaa. Etäisyyden ottaminen on tie paremman näkemiseen ja paremman tekemiseen.

Mielelle kannattaa antaa huomiota ja siihen kannattaa tutustua ennen kuin on pakko. Ottaa – koska niitä ei kukaan anna – hetkiä, jolloin kääntää katseensa ulkomaailmasta sisäänpäin. Siitä se alkaa.

Saatko mielesi toimimaan omaksi ja muiden parhaaksi vai kaipaatko apua? kysyy Mikko @ Peilaus

Jätä kommentti
2.5.2017

Löydä uusi yhteys

Muutama viikko sitten Telia antoi koskettavan mainoksensa vyöryä eri kanavissa. Siinä ihmisten ääneen lausumattomat kysymykset ja pelot kiteytyivät kolmeen ratkaisuun:

Kun yhteys on katkennut, se pitää korjata.

Jos yhteyttä ei ole, sen voi rakentaa.

Löydä uusi yhteys.

Mitä sanoa tällaisesta taidokkaasta manipulaatiosta, jonka tarkoitus on vastata syvään ja inhimilliseen yhteyden tarpeeseen ja kaipuuseen tarjoilemalla rasvaa ja sokeria? Kun vedotaan ihmisen vahvaan ja toistuvaan alitajuiseen puutteeseen ja epävarmuuteen, voidaan tarjota sen korvikkeeksi jotain, mitä ihminen ei muuten ymmärtäisi tarvita.

Toistuuko sama työssä silloin, kun työ tarjoaa merkityksellisyyttä vain näennäisesti eikä siten vastaa ihmisen todellisiin tarpeisiin?

Jokaisella työpaikalla tiedetään (tai olisi hyvä tietää), että kun puhutaan totta ja ketju tausta-ajatuksista toimenpiteisiin ja niiden seurauksiin on läpinäkyvä ja moraaliltaan kestävä, se vahvistaa luottamuksen.

Jokainen työyhteisö ansaitsisi rehelliset toimintatavat ja parempaa luottamusta,

koska ne nostavat esiin sen, miten paljon parempaan ihminen pystyy.

Tämä voi kuitenkin syntyä vain, kun useampi ihminen luo ulkoisesta riippumatonta sisäistä elämää. Niin vahvaa, että siihen pääsee vaikuttamaan todella ainoastaan, jos ihminen itse antaa siihen luvan. Jokaisessa on paljon tällaista sisäistä voimaa, joka kaipaa vahvistamista. Tällainen todellisen tasapainon etsiminen ulkoisen ja sisäisen välillä on siksi tarpeen, koska moni elää edelleen ulkoisen armoilla eli tarvitsee toistuvaa ulkoista vahvistamista omalle arvolleen. Katseen kääntäminen aika ajoin sisään päin ja mielen konmarittaminen ovat askeleita tasapainon suuntaan.

Ihminen on koodattu pyrkimään kohti suurempaa vapautta, ei riippuvuutta.

Stephen R. Covey kuvaa klassikkokirjassaan The 7 habits of Highly Effective People matkaa riippuvuudesta riippumattomuuden kautta keskinäiseen riippuvuuteen. Oikotietä ei tässäkään kuitenkaan ole. Riippumattomuus on ensin lunastettava sisäistä voimaa vahvistamalla: syventämällä itsetuntemusta, harjoittelemalla sisäisiä kykyjä kuten ajattelua ja empatiaa.

Tämä on tie vapaampiin ja parempiin suhteisiin ja toimintatapoihin, joissa sanat ja teot vastaavat toisiaan – ja sitä kautta myös organisaation menestykseen. Samalla toteutuu ihmisen todellinen tarkoitus elää aidossa yhteydessä toisten kanssa, kukin tavallaan.

Tahdotko tietää, miten tällaista tietoisempaa yhteyttä itseen ja toisiin vahvistetaan, jotta työyhteisö kukoistaa? Soita Mikko, p. 050 3840727.

Jätä kommentti
24.4.2017

Sen itsensä takia

Kärsimyksen vähentäminen maailmassa – taipuisiko se yhteiseksi tavoitteeksi? Tähän minulla liittyy henkilökohtainen unelma: että kaikki ihmiset saisivat tai antaisivat itselleen mahdollisuuden tehdä asioita niiden itsensä takia.

·     Työ itsessään olisi palkitsevaa ja rikastuttavaa. Ei palkan, ei ulkoisen statuksen, ei edes sosiaalisen yhteyden takia.

·     Liikkumisen kokemus olisi keho-mielen juhlaa. Ei siitä saatavien hyötyjen takia.

·     Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen olisi yhteyttä ja yhteyden luomista, rakastamistakin sanan kaikissa ulottuvuuksissa. Ei taistelua vallasta.

Ei enää ulkoisia perusteluja ja syitä tekemiselle, ei irtautumista itse asiasta ja yhteydestä siihen. Sen sijaan itsensä liittäminen tekemiseen ja olemiseen, koska se on syvimmän ilon ja elämisen lähde.

Moni asia muuttuisi tämän myötä – mutta onko meistä sivistymään?

Miten tähän päästään? Kehityksen kulkua voi tarkastella esimerkiksi itsen ulkopuolelle joutumisen ja asettumisen avulla.

Joutuminen tapahtuu, kun ympäristön voimasta usein jo lapsena vieraannumme itsestämme ja yhteydestämme ja alamme suorittaa elämää, koulua, työtä ja muuta tekemistä. Kun alkuperäinen yhteys rikkoutuu, eksymme ja alamme uskoa muiden tarinoita, syitä ja perusteluja. Ne eivät aina ole oikeita eivätkä tue syvimpiä arvojamme eivätkä saa meitä loistamaan, koska ne eivät ole meidän oma tarinamme.

Asettuminen on askel tilanteen korjaamiseksi, yksi tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimmistä metataidoista. Kun asetun tietoisesti itseni ulkopuolelle tai kun katson itseäni ja elämääni kuin ulkopuolisin silmin, näen kokonaiskuvan ja erotan helpommin olennaisen epäolennaisesta. Erotan myös sen, mikä on aidointa minua ja mikä ei. Tämän reflektoimisen ja kokeilemisen kautta olen valmiimpi liittymään maailmaan sellaisena kuin oikeammin olen. Ja kas: maailma on valmiimpi liittymään minuun.

Näiden kahden välinen ero on siinä, annammeko huonojenkin vaikutusten vain viedä meitä vai luommeko tietoisesti elämäämme paremmaksi. Uskommeko sittenkin, että jotakin parempaa kuin tämä nykyinen on tarjolla.

Kärsimyksen vähentäminen eli toisten auttaminen on suora tie parempaan maailmaan.

Vieraantuminen, väärät uskomukset ja niistä syntyvät lukemattomat lieveilmiöt ovat suuri kärsimystä päivittäin synnyttävä voima.

Syvenevästä myötätunnosta toisten ääneen sanomatontakin kärsimystä kohtaan voi tehdä itselleen tavan kulkea maailmassa. Se ei ole tärkeää vain meille itsellemme vaan siinä on jotakin, joka syvimmältään yhdistää meitä ihmisiä.

Voimme olla toisillemme avuksi päivittäin, erilaisissa yhteyksissä. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsemme ärsytyksestämme sitä palaverissa ylimielisellä yksinpuhelullaan yhteyttä luovaa ihmisparkaa kohtaan.

Jätä kommentti
27.2.2015

Uusia ulottuvuuksia

Harjoitteleminen on sitä, että kehitetään olemassa olevia kykyjä ja vahvistetaan jo olemassa olevia resursseja seuraavalle tasolle.

Aktiivinen kuuntelu -harjoitus ei ole tästä poikkeus.

Jokainen oppii kuuntelemisen taidon lapsesta lähtien. Miten pitkälle koen tarpeelliseksi kykyäni kehittää: mikä minun tarpeeni on ja tunnistanko sen? Ihmiset erottaakin toisistaan se, millaisia tavoitteita ihminen luo tunnistamansa tarpeen perusteella.

Ja ennen kaikkea: tunnistanko toisten ihmisten tarpeet eli miten herkällä ja aktiivisella korvalla kuuntelemisesta olisi iloa ja hyötyä? Kyse on asenteesta: Miten pitkälle haluan ulottua kyvyssäni, miten pitkälle haluan kehittyä ihmisenä, ”paremmaksi eläjäksi”.

Sellaiseksi, joka itsetuntemuksensa perustalta osaa huolehtia itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan niin, että siitä jää annettavaksi muillekin?

Arkisen kuuntelemisen uusi ulottuvuus tulee näkyviin siinä, mitä kuunnellessaan alkaa kuulla.

  • Aktiivisuuden voimistuessa alkaa kuulla sellaista, mitä toinen pyrkii puheellaan sanomaan, välittämään ja toteuttamaan.
  • Seuraavassa vaiheessa alkaa kuulla sitä, mikä vasta toisessa elää impulssina, potentiaalin hämärissä.

Tällaiset kuulemisen hetket ovat aluksi harvinaisia, tähtihetkiä kohtaamisissa. Ne syntyvät usein energiatason ollessa kohdallaan. On voimaa läsnäoloon ja siinä ponnistamiseen.

Näyttökuva 2015-02-27 kohteessa 12.20.12

Erityisen hienoa harjoittelemisessa on se, ettei siinä kehitetä jotakin uutta ja erityistä esiin. Kyse on olemassa olevan kuten tässä tapauksessa erityisten hetkien tekemistä yleisemmiksi, arjen juhlaksi. Harjoitteleminen mahdollistaa tämän.

Kuunteleminen ja kuuleminen dialogisuuden ja todellisen vuorotellen vaikuttamisen perustana luo tässä uuden ulottuvuuden. Vaikeasti ymmärrettävä ja tavoitettava tulee ymmärrettäväksi. Syntyy yhteys, josta tulee läpäisevä eli sinun ja minun välinen erillisyys liudentuu.

Arjen ulottumisesta syntyy arjen ihme.

 

Jätä kommentti
5.12.2014

Avaimet

Puhumisessa ja kirjoittamisessa on yksi yhteinen piirre: sanat ovat avaimia, jotka avaavat paitsi lukkoja myös teitä sinne, minne aiemmin ei ollut pääsyä.

Avaimet alkavat tavallisesti toimia vasta kun niitä kiertää lukossa. Niin avaimet kuin lukotkin ovat näkymättömiä. Niistä tulee näkyviä vasta, kun tekee jotakin, tässä tapauksessa puhuu tai kirjoittaa.

Näyttökuva 2014-12-05 kohteessa 11.29.34

Tästä tapahtumisesta harvoin tietää etukäteen: ei tiedä mitä tapahtuu eikä minne se johtaa.

Kirjoittaessani tätä en tiedä, mitä tästä seuraa. Mitä tähän liittyy, mihin ulotun, ketä tämä puhuttelee.

Keskustelussa toisen kanssa tilanteeseen liittyy vielä jotakin lisää. Keskustelu on edellä kuvatun tapahtumisen synty kummankin sisällä. Synty voi olla syvästi vuorovaikutteinen: toinen löytääkin juuri oikeat sanat, jotka avaavat tien kummallekin kulkea.

Joskus kysyn itsekseni, mikä sitten on lukinnut tien? Ja heti perään: tarvitseeko sen olla jokin erityinen tapahtuma?

Riittääkö, että oikea hetki on koittanut: On valmis näkemään asiat, joiden näkemistä ei ehkä aiemmin olisi kestänyt tai joiden aika ei elämässä vielä ollut. On valmis sanomaan ja tulemaan ja tekemään näkyväksi. Jotakin mitä itse on, jotakin mikä on syystä tai toisesta lojunut varjoihin kätkeytyneenä.

Työyhteisöihin ja yksilöihin kätketyn potentiaalin vapauttamisessa on usein kyse juuri tästä.

 

ihmisellä

on kaksi varjoa

varjolla

on varjonsa

toimivalla tavalla näkymättömiä

näkyvällä tavalla toimimattomia

Mikael Brygger: Tuuliatlas

 

Merkillisellä tavalla tähän prosessiin liittyy aika ja aikaan sidotut voimat. Hetki tulee, sanat syntyvät, ihmiset ilmestyvät… Se, millä on todellista merkitystä, näyttäytyy sille, joka haluaa nähdä.

 

Jätä kommentti
25.11.2014

Sähköistyminen

Elämässä vaihtelevan innostumisen ja tylsistymisen taustalla on usein voima tai voimattomuus kytkeytyä todellisuuteen.

Näyttökuva 2014-11-25 kohteessa 11.07.42

Ja kun haluaa, kyse on tavallisesti pienestä ponnistuksesta tuon yhteyden luomiseksi. Vieno askel ulos mielen vankilan avoimesta ovesta, ja yhtäkkiä tunnelma on toinen.

Innostuminen on uudelleen löytämistä. Ennen kaikkea uuden suhteen ja uuden yhteyden löytämistä. Tähän hetkessä kytkeytymiseen liittyy usein avautuminen ja toisinaan antautuminen kohtaamiselle, tilan tekeminen ja pienen särön salliminen mielen kelmeään pintaan.

Tästä tapahtumisesta seuraava innostumisen skaala on laaja ja kokemukset usein ihmisen itsensä näköisiä.

  • Yksi laskee saappaansa suon vihreälle sammalmättäälle ja kokee ekstaattisen yhteyden luonnon ja sen voimien kanssa.
  • Toinen tuntee syvien maailmansalaisuuksien avautuvan sinfonian sävelten, rytmin ja harmonian puhutellessa hänen sieluaan.
  • Kolmas löytää itsensä ja elämänsä kirjasta, jossa kirjailija kuvaa juuri häntä kuvatessaan elämää kaukana täältä.
  • Neljäs kohtaa ihmisen, ja kohtaamisen seurauksena moni asia saa uuden merkityksen ja järjestyksen.
  • Viides havahtuu työnsä merkityksellisyydelle kohdatessaan asiakkaan silmien loisteen.

Elämässä on paljon toistuvia asioita. Uuden suhteen luominen tuttuun asiaan sähköistää olemisen. Samalla tapahtuu latautuminen, kuin olisi yhteydessä voimanlähteeseen.

Mikä on se pieni liikahdus mielessä?

Saman esineen katsominen toisesta näkökulmasta? Saman ihmisen kohtaaminen toisessa ympäristössä?

Vaiko oman mielen yllättävä törmäyttäminen olosuhteissa, jotka ovat todellisuudessa aina uusia ja kaiken takana onkin suostuminen tuohon uuteen?

On hetkiä, jolloin haaveilen tästä: Omasta mielestä murtautuminen sanoilla, jotka oikeasti ulottuisivat mielessä liikkuviin asioihin ja jotka samanaikaisesti ulottuisivat toiseen ihmiseen.

Hetki, jolloin saa olla kipinöiden oma.

Jätä kommentti
7.10.2014

Tykkään

Ihmiset muistavat monenlaisia hetkiä lapsuudestaan. Milloin oppi lukemaan. Milloin oppi ajamaan polkupyörällä. Sisäisten asioiden muistaminen on vaikeampaa. Esimerkiksi: milloin lakkasi rakastamasta itseään.

Näyttökuva 2014-10-07 kohteessa 11.39.45

Ihmisen on tavallisesti rakastettava itseään kyetäkseen rakastamasta toisia. Koska itsensä rakastaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvyys vaan monen kohdalla näkyvästikin todella vaikeaa, luulisi, että ihmiset panostaisivat siihen ja sen kohentamiseen paljon nykyistä enemmän. Näin ei kuitenkaan juuri käy.

Miksi ei?

Sisäinen havahtuminen edellyttää havaittavaa ärsykettä. Ellei tiedä, että asialle voisi itse tehdä jotakin, sitä ei myöskään havaitse. Ja vaikka havaitsisikin, projekti tyssää tavallisesti siihen, ettei tiedä mitä tekisi. Avuttomuuden tunteen kanssa on ikävä elää – siis parempi, ettei koko asiasta tiedä mitään.

Rakasti itseään tai ei, se vaikuttaa moneen.

  • Palaute. On helpompi antaa myönteistä ja kannustavaa palautetta, jos pitää itsestään niin paljon, että osaa nauttia työnsä hedelmistä ja antaa kredittiä itselleen. Ilman muttia.
  • Oleminen. Toisten ihmisten kanssa luonnollinen, päkistämätön itsenä oleminen tuntuu muistakin luontaiselta, jos tykkää itsestään sellaisena kuin on. Häpeämättä.
  • Auttaminen. Kun rakastaa itseään, on mistä antaa toisillekin. Noin vaan.

Kaikki peilautuu itsestä eli siitä millainen suhde ja yhteys itseen on. On mahdollista harjoitella eli toistaa ja vahvistaa niitä asioita, jotka auttavat itsensä rakastamisessa. Tai vahvistaa sitä sisäistä häpeäpuhetta, joka pienentää itseä ja vie vähänkin itseluottamuksen: ”Mokasin taas! Olen minä kyllä tohelo!”

Hyväntahtoisuus ja kärsivällisyys myös itseä kohtaan ovat hyveitä, varsinkin matkalla itsensä tuntemiseen.

2 kommenttia
5.9.2014

Vaihtoehtoinen itse

Toisinaan ihminen joutuu sellaiseen mielentilaan, jossa hän näkee vain yhden tavan selvitä tai toimia. Kuitenkin: aina on vaihtoehto.

Näyttökuva 2014-09-05 kohteessa 11.02.56

Umpikujaan päädytään usein siksi, ettei nähty sen tulevan. Tai siksi, ettei osata toimia toisin. Siksi saatetaan töräyttää sellaista, mitä kadutaan saman tien.

Kysymys: voinko vaihtaa ehtoja löytääkseni vaihtoehdon?

  • Luoda olosuhteet, jossa parempi itse pääsee esiin.
  • Luoda sellaiset ehdot itselleni, joissa harjoittelen paremman itsen vahvistumista.

Olosuhteita voi ajatella kolmena yhteytenä

  • Yhteys kehoon (lepo, rasitus, ravinto) eli kehonhuolto sanan laajimmassa merkityksessä
  • Yhteys toisiin ihmisiin eli avoin dialogi
  • Yhteys itseen eli suhde omaan mieleen

Kun opin pitämään olosuhteista parempaa huolta, olen valmiimpi oppimaan, kehittymään ja luonnostaan toteuttamaan parempaa itseään.

Millaisia ehtoja voin asettaa itselleni?

On huomattu, että kieltäminen on harvoin hyvä ehto. Kannattaa mennä positiivisen kautta eli luoda itselleen, omia arvoja vastaavia myönteisiä keinoja muutokseen.

  • Päätän olla läsnä kun syön eli nautin ruoastani. Lähden virkistävälle kävelylle aina kun voin. Lahjoitan itselleni kunnon yöunet viimeistään klo 23:sta lähtien.
  • Päätän kuunnella aktiivisesti jotakuta klo 12:een mennessä joka päivä.
  • Pysähdyn kerran päivässä ja kuuntelen itseäni.

Ihmiset pystyisivät helposti hahmotettavilla muutoksilla parantamaan oman elämänsä laatua.

Tie on luoda itseään niillä itse valitsemillaan tavoilla, päivittäisillä teoilla, joita elämässään harjoittaa. Lähtökohtaisesti voin muuttaa mitä vain, kun olen päättäväinen ja sitkeä. Eli toistan sitä, millä on minulle todellista merkitystä.

Tämä on tahdon tie: luon vaihtoehdon sille, joka olen tänään. Ja kun päädyn elämässäni umpikujaan, tahto tuo minut sieltä takaisin. Teiden risteykseen.

Jätä kommentti